Kolme pientä porsasta ja iso paha susi

Herään säpsähtäen, kestää hetken ennen kuin muistan missä olen. Ilmastointilaite hurisee. Katossa vipattaa tuuletin. Ulkona pauhaa myrsky. Jossain haukkuu koira, kaukaisuudesta kuuluu vaimeasti riksojen kellojen kilinä. Jyrähtää niin että koko talo tärähtää. Jyrähdys vavisuttaa betonista rakennettua taloa niin että ikkunalasit helisevät. Ilmastointilaite sammuu rämisten, on pilkkopimeää. Kuulen kuinka kattotuuletin pyörii hidastuen.

Ukkonen räiskii salamoita. Tuulee niin että ikkunaluukut paukkuvat. Nousen katsomaan Nikoa. Salama valaisee huoneen sekunnin murto-osan ajan täysin kirkkaaksi. Jumalan kamera. Välähdys ikuistaa hetken syvälle sydämeeni: näen kuinka Niko tuhisee vaaleanpunainen pupu kainalossaan. Ihme vesseli, nukkuu tällaisessa mekkalassa.

Samikin tepastelee keittiöön ja napsauttaa akkulampun päälle. Pihalta kuuluu askeleita ja huutoa. Huokaus. Että piti sitten hankkia kiinalainen generaattori, joka oli jo valmiiksi pelkkää sutta ja sekundaa. Eihän se tietysti taaskaan käynnisty. Kuinkakohan kauan sähköt ovat pois tällä kertaa? Kaksi tuntia? Kaksi päivää?

-Ottaisitko säkin kaakaota? kysyn. Sami nyökkää. Päätän olla sanomatta generaattorista mitään.  

Keittiön kaappi. Huokaus. Nyt jo osaan arvostaa näitä hirveitä almareita, metallisia kaappeja. Kaikki ruokatarvikkeet ja astiat (ja vaatteet jne) on pakko säilyttää metallista väännetyissä kaapeissa, jotka muistuttavat mielestäni neuvostoaikaisia toimistokaappeja. Maaluutin ensi töikseni kaikki harmaat kaapit valkoisiksi. Nyt en enää kaappeja moiti, sillä tiedän että pokat eli termiitit rouskuttavat kaiken puisen. Sitäpaitsi metalli homehtuu huonommin kuin puu. Otan kaapista Milo-kaakaota (metallipurkista), maitopulveria (metallipurkista) ja Pentikin mukit. Dhkasta tuodusta vesitonkasta lorotan vettä kattilaan. Onneksi on kaasuliesi.

Herään säpsähtäen. Brother, sister! Joku huutaa ja itkee ovella. Sami on jo ovella katsomassa mistä on kysymys. Kieputan sarin päälleni (enää siihen menee kaksi minuuttia) ja nostan unenpöpperöisen pojan syliini. Niko painaa päänsä olkaani vasten. Kotiapulainen on jo keittiössä keittämässä dhud-cha -maitoteetä.

Kestää myrskyn

Ovella lastenkodin pesijänainen sopertaa jotakin itkien. En saa selvää mistä sandaali puristaa. Shilpalla tosin on paljaat varpaat ja sarinhelmat savessa. Toimistotyöntekijä tulkkaa englanniksi, maalaten käsillään suuria kuvioita ilmaan. Vihdoin alan käsittää. Myrsky. Niinpä tietysti. Myrsky on kaatanut naisen talon. Tai siis majan. Vai millä nimellä heinästä, bambunruo'oista ja puunkappaleista kyhättyä asumusta pitäisi kutsua?

Lentää taivaan tuuliin myrskyssä

Mitenköhän Alin talolle on käynyt, huomaan miettiväni. Olimme juuri paria päivää aikaisemmin käyneet Alin perheen luona kylässä. Aaltopellistä rakennetut talot kestävät vähän paremmin myrskyä. Mutta tulvien tultua nekin yleensä huuhtoutuvat, sillä talon perusta on tehty savisen maakakun päälle. Tulva-aika on tulossa.

Riksakuskin kotona kylässä

Pesijänainen on lähtenyt. Hän sai vapaapäivän kerätäkseen kotinsa kappaleita kasaan. Bangladeshissa on 140 miljoonaa ihmistä. Kuinkakohan monelta lensi viime yönä koti myrskyn mukana taivaan tuuliin? Kuinkakohan monta uutta orpoa sadekauden jäljiltä jäisi?

Istun patiolla juoden makeaa bagladeshilaista vahvaa maitoteetä. Paljon parempaa kuin Nescafe. Ainakin vahvempaa. Aurinko paistaa, sadepisarat kimaltelevat timantteina palmun lehvillä. Tuoksuu märkä multa ja jasmiinin kukat. On aika lähteä toimistoon ja klinikkakierrokselle. Pakahduttava itku puristaa rintaani, mutta nielen kyyneleet teen mukana alas.