Vai Bankkulan kaivoon..

Istun parhaillaan Tampereelta Keuruulla kulkevassa junassa, jonka ikkunoista ohi juoksee suomalainen auringon paisteessa kylpevä talvimaisema. Viereisellä penkillä vaaleahiuksinen pikkutyttö kuuntelee musiikkia ipodista ja laulaa hiljaa itsekseen. Juna on ajoissa, siisti ja järjestelmällinen, ja sen matkustajat istuvat tarpeeksi kaukana toisistaan kohteliaan tietämättöminä.

Tunnelma on niin suomalainen, aivan yhtä suomalainen kuin minäkin. Olen elämäni 25 vuodesta asunut Suomessa oikeastaan koko ajan, puhun suomea, tunnen suomeksi ja rakasta suomalaisuuttani. Kirjoitan suomeksi ja osaan kirjoittaa Suomesta, joten miksi ihmeessä Anne kutsui minut mukaansa matkalle Bankkulan kaivoon?

Oma Bangladeshissa vietetty aika rajoittuu n.3 viikkoon huhtikuussa 2007. Matka Bankkuihin oli suunnittelematon viisuminhakureissu Malediiveilta, jonne olin Annen ja muun perheen kanssa lähtenyt helmikuun alussa kokemaan puolen vuoden harjoittelun ulkomailla. No, asiat eivät noilla "paratiisi"saarilla menneet niin kuin elokuvissa, ja loppujen lopuksi suunnittelematon matkani Bangladeshiin sopikin suunnitelmiin todella hyvin.

Ajallisesti ja kokemuksellisesti oma aikani Bangladeshissa on siis hyvin lyhyt ja jo siksi suppea: kolmessa viikossa ei ehdi nähdä kovin paljoa. Minulle henkilökohtaisesti aika silti on ollut hyvin merkittävä. Koko puolen vuoden merkillinen harjoitteluni muutti minua paljon. Lähtiessäni helmikuussa Helsingistä olin luottavainen, sinisilmäisen naiivi tyttönen, kun taas tullessani takaisin heinäkuussa olin kasvanut paljon enemmän aikuiseksi ja naiseksi, joka ymmärtää pelätä ja epäillä jo silloin, kun asiat vielä tuntuvat olevan "hyvin".

Kun minä laskeudun Bankkulan kaivoon, laskeudun jossain määriin muistoihini Bangladeshista tuona sisältörikkaana harjoitteluaikanani. Mutta laskeudun myös muihin muistoihini, kokemuksiini ja tunteisiini, joita Bangladeshin lisäksi värittää myös monet muut asiat. Ulkoisesti tapahtui siis kolme lyhyttä viikkoa Bangladeshissa, mutta sisäisesti se(kin) aika oli myös jotain muuta ja jotain enemmän. Tarkemmin en vielä tiedä, mitä kirjoitan. Jotain subjektiivista, jotain henkilökohtaista, jotain Bangladeshista, mutta ennenkaikkea jotain itsestäni. Ja toivon, että omalla avoimuudellani voisin lisätä avoimuutta myös itseni ulkopuolisessa maailmassa.

anna
Ja kuvasta luultavimmin saan kiittää Riaa :)