Matka ja koti ovat yleensä vastavuoroisessa suhteessa toisiinsa. Kotona ollessa ei voi sanoa olevansa matkoilla, matkalle lähdetään nimenomaan kotoa ja kotiin saavutaan silloin, kun matka on ohi. Kodista voi puhua hyvin eri kokoisilla tasoilla. Koti voi olla asuntoni Sammonkadun seitsemännessä kerroksessa, jolloin voin poistua matkalle 100 metrin päässä sijaitsevaan kauppaan. Tämän viikonlopun olin matkalla Keuruulla, jonka päätteeksi saavuin takaisin kotiin Tampereelle. Vielä laajemmassa mittakaavassa voin sanoa haluavani lähteä matkalle jonnekin ulkomaille, jolloin mukavan loman jälkeen palaisin takaisin kotiini Suomeen. Kodin kokeminen tuntuu siis olevan jossakin määrin kontekstisidonnaista. Bangladeshista puhuessani kotini tottakai viittasi silloin vanhempieni kotiin Keski-Suomessa, mutta kaukana toisessa kulttuurissa koin kodintunteita jo laajasti Suomea kohtaan. Konteksti suhteuttaa uudelleen myös käsityksen itsestäni: Aasiassa aloin tuntea itseni suomalaisen lisäksi myös eurooppalaiseksi!
Jos matkaa jäsennetään kodin ja matkalla olemisen vastavuoroisuuden kautta, on oma Bangladeshin matkani epämääräinen määriteltävä. Olin tosiaan lähtenyt kotoani vanhempieni luota Keski-Suomesta matkalle Malediiveille Valppaiden kanssa. Mielessäni tämä matka alkoi Helsinki-Vantaalta koneen irtautuessa Suomen kamaralta ja sen päätepiste tapahtui toisen lentokoneen laskeutuessa vihreään ja puhtaaseen Suomeen heinäkuussa. Bangladeshin kolme viikkoani sisältyi tähän aikaan, ja niinpä Bankkujen matkani oli ikään kuin matka matkassa.
Kävimme tuon puolen vuoden aikana Valppaiden kanssa koko porukkana toki myös Colombossa, mutta Bangladeshin ja Sri Lankan vierailut jäsentyvät muistoissani eri tavoin. Colombo oli ikään kuin koukkaus matkan varrella huoltoasemalla tai jollekin maisemareitille, Bankut taas oma matkansa lentokenttärutiineineen ja kaikkineen. Muistan Annen katseen Malen lentokentällä, kun laukkuni oli jo laitettu ruumaan ja edessä oli hyvästelyt. Olin lähdössä matkalle Bangladeshiin yksin Malediivien "perheeni" jäädessäni "kotiin" Malediiveille. Ensiksi lähdössä ja sitten myös palaamassa tuon saman perheen luo samaan kotiin, joista kumpikaan ei oikeastaan ollut perheeni tai kotini, mutta jotka kumpikin kuitenkin tuntuivat siltä.
Olen toisiaan miettinyt sitä, miksi Bangladeshin muisteleminen täällä Suomessa on tuntunut minusta usein vaikealta. Ihan kuin muistoissani olisi muun elämänhistorian lisäksi omituinen irrallinen osa Bangladesh, jonka todellisuutta Hämeenkadulla kävellessä on vaikea uskoa. Miten ihmeessä nämä samat jalat ovat voineet kävellä sekä Faridpurin että Tampereen katuja? Totta on, että maailmojen kuilu Suomen ja Bangladeshin välillä on melkoinen, ja absurdius on varmasti osa jokaisen Bankuissa vierailevan tunneskaalaa. Omassa omituisessa psyykessäni matkojen sisäkkäisyydestä johtunut kotien päällekkäinen rakennelma ehkä osaltaan lisäsi irrallisuuden tunnetta. Bankkumuistoni eivät liity suoraan Suomeen, vaan Bankkumatkalta palattiin "kotiin" Malediiveille, joka taas suhteutuu kotiin Suomeen. Bangöadeshin matka päättyi matkalle, joka oli koti, mutta kuitenkin matka.
Yhteenvetona voisi kai todeta, että minä olen hidas. Toiset olisivat varmasti tuottaneet jo koko kolmen viikon matkansa valmiiseen muotoon, kun taas itse jumitan vasta jossain lähtökohdissa, joista kirjoittamisen voi aloittaa. Mutta kuten tämän viikon teema on muillakin elämäni alueilla ollut, meitä on erilaisia ja meillä on erilaisia näkökulmia. :)
anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti